
on Friday, June 07, 2013 21:00
Location: TAVASTIA-klubiMore Info: Viime kesältä tuttu Tavastian Kesäklubi valloittaa Tavastian jälleen tänä kesänä. Tarjolla on toukokuusta elokuuhun neljänä kesäperjantaina eturivin indie- ja pop-artisteja ja samaan pakettiin dj-vetoiset tanssit aamuneljään Tavastian Lauantaidiskosta tuttujen DJ Erkon ja Harvestin johdolla.
Satellite Stories saapuu Tavastian Kesäklubille suoraan Euroopan-kiertueeltaan perjantaina 7. kesäkuuta. Nopeasti maamme lupaavimpien vientitoivojen joukkoon noussut indie rock -nelikko on saanut kiitosta kotimaan lisäksi myös ulkomaisissa merkittävissä musiikkimedioissa. Vampire Weekendiin ja Two Door Cinema Clubiin verrattu bändi julkaisi viime syksynä ”Phrases to Break the Ice” -debyyttinsä ja uutta hittiä on luvassa tällä viikolla ilmestyvän ”Scandinavian Girls” -sinkun myötä.
Illan avaa maaliskuussa debyyttialbuminsa julkaissut Sans Parade, jonka orkesterisovitteista musiikkia voisi luonnehtia moderniksi barokkipopiksi elektro- ja indie-vaikutteilla. Jo viime elokuussa ilmestynyt esikoissinkku ”The Last Song Is a Love Song” sai positiivisen vastaanoton myös kansainvälisesti ja bändiä verrattiin Mewin, Scott Walkerin ja Sigur Rosin kaltaisiin suuruuksiin.
Tavastian Kesäklubi: Satellite Stories, Sans Parade
Pe 7.6.2013 21-04 Helsinki, Tavastia-klubi
Liput Tiketistä alk. 13,50 €, ovelta 14 €, K-18
Keikan jälkeen vapaa pääsy.